Keskuskauppakamarin viime viikolla julkaiseman tutkimuksen mukaan osaajapula on edennyt pisteeseen, jossa se ei enää entiseen tapaan seuraa talouden suhdannevaihteluja, vaan osaajapula vaivaa yrityksiä myös silloin, kun ei olla noususuhdanteessa. Yli 70 % yrityksistä kokee osaajapulan vaikeuttavan yritysten toimintaa ja tyrehdyttävän kasvua. Avoimia, vaikeasti täytettäviä tehtäviä on on runsaasti tarjolla. Koulutusaloittain tarkasteltuna suurin tarve on tekniikan…
Oletko rekrytoinut asiantuntijoita tai johtajia viime aikoina?
Kulunut syksy on ollut vilkasta aikaa rekrytointimarkkinoilla. Pandemian aikana kertynyt patouma on lähtenyt purkautumaan. Rekrytointi on osoittaunut aikaisempaa huomattavasti haasteellisemmaksi: ✳️Hyvä ehdokas löytyy, mutta loppusuoralla hän valitseekin toisen vaihtoehdon. (Halutuilla ehdokkailla vaihtoehtoja riittää). ✳️Hyvä ehdokas löytyy, mutta hän ei ole valmis liikahtamaan nykyisestä paikasta. ✳️Kiinnostuneita ehdokkaita löytyy, mutta ei sellaista osaamista ja kokemusta, jota tämän…
“En aktiivisesti hae uutta työtä, mutta…”
Tämä on ehkä tyypillisin lausahdus, jonka suorahakukonsultti kuulee kohtaktoidessaan potentiaalisia ehdokkaita. Silloin kun nykyisessä työpaikassa asiat sujuvat mukavasti, niin kynnys lähteä oma-aloitteisesti kartoittamaan mahdollisia uusia vaihtoehtoja on kokeneille asiantuntijoille ja johtajille korkea. Työpaikan vaihtoa saa harkitsemaan esim. aikaisemman esimiehen tai kollegan, yhteistyökumppanin tai kilpailijan yhteydenotto mielenkiintoisesta uudesta mahdollisuudesta. Tai sitten suorahakukonsultti kilauttaa ja kysyy mahdollista…
- 1
- 2