Nyt on oikea aika

käynnistää hakuprosessi, mikäli halutaan homma maaliin ennen kesälomien alkua.

Työelämässä tapahtuu muutoksia, mutta perinteiset syklit työnvaihtomarkkinoilla näkyvät selkeästi edelleen. Työnvaihtajan kannalta helpoin aika on tehdä päätös ennen kesälomakautta. Silloin nykyiset vastuut pystyy hoitamaan kunnialla tiettyyn pisteeseen ennen lomia ja lomalla suuntaamaan jo katseen tulevaan.

Rekrytoivan työnantajan kannalta ajankohta on hyvä, koska mahdollinen irtisanomisaika kuluu jo kesälomakaudella ja pidemmissäkin irtisanomisajoissa valittu henkilö saadaan mukaan syksyn aikana.

Huhtikuun hangilta juhannukseen ei ole pitkä aika. Toukokuun arkivapaat ja mahdolliset pitkät viikonloput vähentävät myös tehokkaita työpäiviä. Parempi pistää homma käyntiin ajoissa.

#suorahaku #executivesearch #directsearch