Ilmoitus- vai suorahaku?

Kummallakin on paikkansa. Ilmoitushaku voi toimia hyvänä markkinointiviestintänä: kerrotaan yrityksestä, tuotteista/palveluista ja toki jonkin verran myös auki olevasta positiosta. Ilmoitushakuun lähtevät mukaan aktiiviset työnhakijat. Monesti hakemuksia avoimeen tehtävään tulee paljon, mutta ei välttämättä sellaisilla profiileilla, mitä oli toivottu.

Suorahaku puoltaa paikkaansa silloin, kun halutaan varmistaa, että hakuprosessiin saadaan mukaan parhaiten kriteerit täyttävät henkilöt. Parhaimmat ehdokkaat ovat todennäköisesti kädet savessa nykyisissä tehtävissään eivätkä ehdi sivuille vilkuilla. Heidät pitää löytää ja saada kiinnostus heräämään.

Mikään ei estä tekemästä molempia. Suorahaku ilmoitushaun rinnalla varmistamaan, että oikea henkilö tehtävään löytyy. Ilmoitushaun kautta "itse ilmoittautuneet" samaan prosessiin suorahaun kautta löydettyjen kanssa. Yrityksen kannalta on tärkeintä varmistaa onnistunut lopputulos kohtuullisessa ajassa.